Tilaa lehti

Mainokset

Suomen Automaatioseura r.y.

Suomen Mittaus- ja Säätöteknillinen Yhdistys r.y.

Suomen robotiikkayhdistys r.y.

Aiheuttaako robotiikka oikeasti työttömyyttä?

TEKSTI: JUHANI LEMPIÄINEN KUVA: ISTOCKPHOTO

Valtiovarainministeriön Talouskasvun edellytykset -raportti julkistettiin helmikuun alussa. VM:n finanssineuvokset pohdiskelivat siinä 2020-luvun kasvun edellytyksiä Suomessa. Sieltä ponnahti robotiikka- alan ihmisille mielenkiintoinen väittämä yhden robotin aiheuttavan 2,75 ihmisen työpaikkojen vähenemisen. Käänteisesti siis Suomen 6 000 robottia olisivatko syypäitä 16 000 ihmisen työttömyyteen? Toisaalla raporttiin oli poimittu vertailukohdaksi Euroopan maita Saksa, Alankomaat, Tanska, Ruotsi, ja Norja, joissa nimenomaan robotiikka on reilusti meitä pidemmälle edennyt ja työttömyys reilusti Suomea vähäisempi. Tukea tälle työpaikkojen vähenemisväitteelle ei löydy valittujen maiden taloushistoriasta.

Robotiikkayhdistys reagoi tähän nopeasti sosiaalisessa mediassa Facebookissa ja Linkedinissä. Mielipiteellemme saatiin käytännössä yhdessä päivässä julkista huomiota ja yhteensä yli 500 peukutusta. Tekniikka&Talous ja Kauppalehti antoivat vastineellemme heti palstatilaa ja näin saatiin ainakin Robotiikkayhdistyksen julkista profiilia kohotettua, ellei nyt erityisesti muuta vaikutusta. Erityisesti aktiivisia olivat robotiikkaan investoineet yrittäjät, jotka omalla nimellään olivat valmiita tulemaan julkisuuteen robotiikan hyödyntämisen puolesta. Tämä loi reilusti lisäuskottavuutta vastineellemme.

Lehdissä julkaistu puheenvuoro on valitettavasti jo maksumuurin takana, mutta yhdistyksen vastine löytyy myös Robotiikkayhdistyksen nettisivulta.

Valtionvarainministeriön raportissa viitataan Bostonin yliopiston ja MIT:n taloustieteen tutkijoiden kiistanalaiseen artikkeliin, jonka laskentamalli ja tulokset on kansainvälisestikin kiistetty jo monen alan toimijan toimesta. Ehkä tilanne USA:ssa todella poikkeaa robotiikan soveltamisen osalta siellä voimakkaasti eurooppalaisesta, koska tutkijat esittävät tutkimuksensa ihan tosissaan. Alkuperäinen artikkeli on tässä: https://economics.mit.edu/files/19696.

Tämä provokatorinen hyökkäys robotiikkaa vastaan VM:n raportissa kummeksuttaa, koskapa siitä ei ole tehty mitään johtopäätöksiä, päinvastoin raportissa ollaan huolissaan teollisuuden työvoimamme riittävyydestä tulevaisuudessa. Vasta muutama vuosi sitten työ- ja elinkeinoministeriö ajoi voimakkaasti robotiikan edistämistä. Tosin se ylevä suunnitelma taisi hautautua muiden kiireiden ja Tekesin uudelleenorganisoinnin pyörteisiin. Toivomme kuitenkin, että VM:n Talouskasvun edellytykset -raporttiin on vain jäänyt lapsus tekijöiltä ilman sen negatiivisempia taka-ajatuksia valtionhallinnossamme. Kommentoijat ottivat esiin myös mahdollisuuden, että virkamiehet eivät ymmärtänet fyysisten robottien ja ohjelmistorobotiikan eroja.

Kiitos kaikille asiassa mukana olleille. Aiheesta on tärkeä keskustella, etteivät väärinkäsitykset saa laajempaa jalansijaa päättävien tahojen keskuudessa.

Juhani Lempiäinen Suomen Robotiikkayhdistys