Ajankohtaista
Podcast: Tekoälyä meille kaikille Osa 3
Tekoälyn käyttöönotto on perinteisiin ohjelmistoihin verrattuna erilaista. Näin siksi, että teknisesti tekoälyä voidaan kehittää ja ylläpitää datan avulla, eikä päivityksiä varten enää tarvitse työllistää ohjelmoijaa. Sen sijaan voidaan soveltaa koneoppimista suoraan käyttöympäristössä. Toki siinä tarvitaan asiantuntemusta ja huolellisuutta, ettei käytetä huonolaatuista dataa tai että sensitiivinen data vaarantuu.
Teknologia23: Onnistuneita kohtaamisia
Teknologia23 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana Messukeskuksen mukaan 12 216 alan ammattilaista ja päättäjää. Osastoilla esittäytyi 400 näytteilleasettajaa, ja laaja ohjelma sisälsi yli 170 puheenvuoroa ja keskustelua. Avainaiheita olivat puhdas siirtymä, toimitusverkostot, vetyteollisuus sekä tekoäly. Tapahtuma kasvoi edelliskerrasta kaikilla mittareilla.
Digitalisaatiolla kohti vähäpäästöisiä prosesseja
Suomi on sitoutunut EU:n ilmastostrategian mukaisesti vähentämään hiilidioksidipäästöjään voimakkaasti tulevien vuosien aikana. Tämä aiheuttaa teollisuuteen tarpeen kehittää vähäpäästöisiä prosesseja sekä tehostaa jo olemassa olevia tekniikoita tavoitteiden saavuttamiseksi.
Verkostoitumisen riemua SMSY:n kesäpäivillä
SMSY:n Kesäpäivät järjestettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Yyterin virkistyshotellissa ja sen ympäristössä. Ohjelmassa oli iloista yhdessäoloa ja mielenkiintoisia aktiviteetteja jokaisen makuun. Lisäksi juhlistettiin yhdistyksen pitkää taivalta juhlaillallisen merkeissä. Mukana oli 140 SMSY:n ja SAS:n jäsentä perheineen.