Robottikoiran tehtävä on tarkkailla ympäristöä ja suorittaa erilaisia tarkistuksia ferrokromitehtaan murskaamossa, joka ei ole kovin rauhallinen ympäristö. Tällaistahan koiran virka yleensä on. Hoitaa ihmisen puolesta ne likaiset, vaaralliset ja muuten ikävät tehtävät.

Koiranvirasta tulee mieleen parikin työtehtävää kenttälaitteiden parissa. Eräs vanha tuttuni, kutsuttakoon häntä vaikka Pekaksi, oli aikoinaan pitkälle erikoistuneita kenttälaitteita valmistavan yrityksen huoltoinsinööri ja sai siitä hyvästä matkustaa sydämensä kyllyydestä. Mikäpä tuossa nuoren henkilön matkustaessa parisataa päivää vuodessa firman piikkiin. Taskuun kertyi pian jos jonkun lentoallianssin platinakortit ja käsittämätön määrä lentopisteitä – jotka tietenkin kuuluvat ennakkotapauksen mukaan työnantajalle, joka oli laittanut puumerkkinsä paperiin hyväksyessään huoltokeikan maapallon toiselle puolelle ja kärsinyt tästä hyvästä ankarat aikaerorasitukset kulmahuoneen ja kahviautomaatin välillä.

Päivänä muutamana Pekka kävi miettimään, että eihän hänen työnsä ollut suurimmalta osaltaan muuta kuin uuden softan ajamista laitteisiin tai jonkun kytkimen hienosäätöä tai pahimmillaan datalinkin debuggausta vaihtelevan kummallisissa olosuhteissa. Hyvät hyssykät sentään – miksi se piti olla ihminen, joka lennätetään yli aikavyöhykkeiden yhtenä päivänä yhteen suuntaan ja toisena toiseen ja sama yhä uudestaan ja uudestaan, pohti Pekka?

Pekka rupesi miettimään, että hyvin koulittu robotti, vaikkapa koirarobotti voisi matkustaa ja tehdä hommat ja hän ohjata sitä kotisohvalta. Tietenkin saamatta jäisivät lentopisteet, ruokamyrkytykset, hotellikuolema ja kenttälaitteiden ympäristöjen usein enemmän kuin epäterveelliset olosuhteet. Olisiko tässä järkeä?

Mutta hetken pohdittuaan Pekka totesi, että vaikka teknologian puolesta moinen voisi onnistua, eivät yhteiskunta, infra ja kaikkein viimeksi viskaalit olisi valmiina tällaiseen vallankumoukseen. Monia haasteita olisi ratkottava. Pitäisikö robottikoiralle varata turisti-, bisnes- vai ruumaluokan lippu? Joutuisiko robottikoira karanteeniin, ja jos, niin kuinka pitkäksi aikaa? Tunnistaisiko se sitä vastaan lähetetyn kuljettajan? Miten sosiaalinen interaktio sujuisi suomalaiselta robottikoiralta vierailla mailla? Tulisiko se sairaaksi vääränlaisesta voiteluöljystä tai saisiko se datakatarrin huonosta internetistä?

Tällaisia kysymyksiä Pekka pohti yön pimeinä tunteina ja ahdistui. Jokainen ratkaisu toi mukanaan uuden ongelman. Loppujen viimeksi Pekka päätti suhtautua asiaan rationaalisesti ja totesi, että viisumi vieköön - vain ihminen voisi kestää kaiken tämän vaihtelun ja rasituksen. Hän vaipui viattoman uneen ja uneksi turistiluokan lennosta
Kota Kinabaluun Ulan Batorin kautta.